Josko sitä toisen kirjoituksen alottais..

 

Ajattelin vähän kertoa taustoja itsestäni ja näistä muista osallisista.

Olen itse siis piakkoin 26v nainen pk-seudulta. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja töitä tehnyt piipaa-autossa ja päivystyksessä. Ennen lähihoitajan hommia olin mm. kaupoissa ja ravintolassa töissä. Tällä hetkellä olen vielä äippälomalla ja kun töihin palaan, niin en tiedä vielä mihin. Paikka on olemassa, mutta en tiedä siltikään mitä tehdä. Tossa olisi noita kuorma-autojakin, mitä ehkä pitäisi ajatella ajavansa. Nooh, ehkä se asia ratkeaa aikanaan.

Harrastuksina on ollut jo vaahtosammuttimen kokoisesta VPK, joka jäänyt kyllä parina viime vuonna toooodella vähälle. Ratsastuksen olen myös aloittanut 13 vuotiaana, ja yksi omakin hevonen on ollut, mutta se ikävä kyllä meni monttuun aivan liian aikaisin.

Taloudessa asuva kettu, eli tuo 2 vuotta sitten taloon tullut koiruus, on kyllä arjen pelastaja. Aivan mahtava persoona koiralla! Emänä bordercollie ja isästä ei tietoa. Nana, eli Luppis, tuli meille 4kk:n iässä omistajien luopuessa siitä. Kun mentiin Nanaa katsomaan, tiesin heti että tässä on mun koira. Neiti kun jäi siis mun käsilaukun remmiin jumiin, kun änki päänsä siitä. :)

Nanan kanssa on opittu paljon. Äärimmäisen fiksu kettutyttö kyllä osaa, jos vaan viitsii. Ja ekan vuoden ajan taisteltiinkin aika pitkään eroahdistuksen kanssa. Saldona yksi lähes kokonaan revitty sohva, muutamat syödyt kengät, naarmut ovessa, keittiönpöydässä (kyllä, hyppäsi keittiönpöydälle yksin jäädessään, koska sieltä näki ulos..) jnejne. Kyllä vaati paljon töitä ja kärsivällisyyttä, mutta voisin väittää että tulokset on loistavat. Edelleen koiralla on portti, että yksinollessa on vain eteisessä, mutta muutaman kerran portti on unohtunut auki, eikä tuhoja ole tullut. Eikä kenkiinkään ole ilmestynyt hampaidenjälkiä, jipii!

Nanasta vielä pakko jauhaa sen verran, että neiti osaa hurmata myös kaikki muut. Rakastaa ihmisiä aivan kauheesti, eikä malttaisi millään odottaa että pääsee tervehtimään. Mun äiti, eli Nanan mummi, on myös aivan myyty tuosta koirasta ja Luppis kyllä osaa käyttää tilanteen hyödyks. Pompottaa siis mielensä mukaan mummia :D
Luppiksella myös vauhtia ja ketteryyttä riittää. Kuorma-autoon hyppää itse kun vaan oven avaa. Meidän takapihalle jouduttiin laittamaan 2m korkea aita, kun reilu 1m ylitti toooodella kepeästi.  Nopea on kuin salama, haaveilen että saisin sen joskus jonnekin vinttikoiraradalle kokeilemaan, että kuinka kovaa se oikeasti pääsee..

Blogissa tulee varmasti olemaan paljon juttua tästä minun uusimmasta ihanuudesta, eli 5,5kk:sta Ronjasta. Ronja on myös varsinainen hurmuri ja hyväntuulinen höpisijä. On minun ensimmäinen lapseni ja täytyy kyllä sanoa, että en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että tällaista rakkautta voi olla!! Jo synnärillä saatoin vain tuijottaa tuota pientä ihanaa tuhisijaa ja ihmetellä, että miten voikaan olla tällaista tunnetta olemassakaan. Varsinkin kun joskus ajattelin, että lapset ei ole mun juttu. Eikä ne oikein olekaan. Paitsi tuo oma. Ja sukulaisten muksut.

Josko tässä nyt taas jonkin verran taustatietoja, jatketaan tarinaa toisten, nyt alkaa uni voittamaan.
Loppuun vielä talvikuva Nanasta :)