sunnuntai, 13. huhtikuu 2014

Menneiden pengontaa

Josko sitä toisen kirjoituksen alottais..

 

Ajattelin vähän kertoa taustoja itsestäni ja näistä muista osallisista.

Olen itse siis piakkoin 26v nainen pk-seudulta. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja töitä tehnyt piipaa-autossa ja päivystyksessä. Ennen lähihoitajan hommia olin mm. kaupoissa ja ravintolassa töissä. Tällä hetkellä olen vielä äippälomalla ja kun töihin palaan, niin en tiedä vielä mihin. Paikka on olemassa, mutta en tiedä siltikään mitä tehdä. Tossa olisi noita kuorma-autojakin, mitä ehkä pitäisi ajatella ajavansa. Nooh, ehkä se asia ratkeaa aikanaan.

Harrastuksina on ollut jo vaahtosammuttimen kokoisesta VPK, joka jäänyt kyllä parina viime vuonna toooodella vähälle. Ratsastuksen olen myös aloittanut 13 vuotiaana, ja yksi omakin hevonen on ollut, mutta se ikävä kyllä meni monttuun aivan liian aikaisin.

Taloudessa asuva kettu, eli tuo 2 vuotta sitten taloon tullut koiruus, on kyllä arjen pelastaja. Aivan mahtava persoona koiralla! Emänä bordercollie ja isästä ei tietoa. Nana, eli Luppis, tuli meille 4kk:n iässä omistajien luopuessa siitä. Kun mentiin Nanaa katsomaan, tiesin heti että tässä on mun koira. Neiti kun jäi siis mun käsilaukun remmiin jumiin, kun änki päänsä siitä. :)

Nanan kanssa on opittu paljon. Äärimmäisen fiksu kettutyttö kyllä osaa, jos vaan viitsii. Ja ekan vuoden ajan taisteltiinkin aika pitkään eroahdistuksen kanssa. Saldona yksi lähes kokonaan revitty sohva, muutamat syödyt kengät, naarmut ovessa, keittiönpöydässä (kyllä, hyppäsi keittiönpöydälle yksin jäädessään, koska sieltä näki ulos..) jnejne. Kyllä vaati paljon töitä ja kärsivällisyyttä, mutta voisin väittää että tulokset on loistavat. Edelleen koiralla on portti, että yksinollessa on vain eteisessä, mutta muutaman kerran portti on unohtunut auki, eikä tuhoja ole tullut. Eikä kenkiinkään ole ilmestynyt hampaidenjälkiä, jipii!

Nanasta vielä pakko jauhaa sen verran, että neiti osaa hurmata myös kaikki muut. Rakastaa ihmisiä aivan kauheesti, eikä malttaisi millään odottaa että pääsee tervehtimään. Mun äiti, eli Nanan mummi, on myös aivan myyty tuosta koirasta ja Luppis kyllä osaa käyttää tilanteen hyödyks. Pompottaa siis mielensä mukaan mummia :D
Luppiksella myös vauhtia ja ketteryyttä riittää. Kuorma-autoon hyppää itse kun vaan oven avaa. Meidän takapihalle jouduttiin laittamaan 2m korkea aita, kun reilu 1m ylitti toooodella kepeästi.  Nopea on kuin salama, haaveilen että saisin sen joskus jonnekin vinttikoiraradalle kokeilemaan, että kuinka kovaa se oikeasti pääsee..

Blogissa tulee varmasti olemaan paljon juttua tästä minun uusimmasta ihanuudesta, eli 5,5kk:sta Ronjasta. Ronja on myös varsinainen hurmuri ja hyväntuulinen höpisijä. On minun ensimmäinen lapseni ja täytyy kyllä sanoa, että en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että tällaista rakkautta voi olla!! Jo synnärillä saatoin vain tuijottaa tuota pientä ihanaa tuhisijaa ja ihmetellä, että miten voikaan olla tällaista tunnetta olemassakaan. Varsinkin kun joskus ajattelin, että lapset ei ole mun juttu. Eikä ne oikein olekaan. Paitsi tuo oma. Ja sukulaisten muksut.

Josko tässä nyt taas jonkin verran taustatietoja, jatketaan tarinaa toisten, nyt alkaa uni voittamaan.
Loppuun vielä talvikuva Nanasta :)

 

018%20%282%29-normal.jpg

torstai, 10. huhtikuu 2014

Ensi askeleet bloggaamiseen.


Jaahas.. Tässä sitä ollaan, blogia alottelemassa. Apua.

Suunnittelin oikeasti blogin aloittamista jo n. vuos takaperin, kun olin raskaana. Normaalisti kai raskaana olevat suunnittelee ajoissa kaiken ja ottavat rennosti. Noh, minä tein vähän eritavalla. Järkyttävän pahoinvoinnin ja oksentelun kera kävin 4 vkoa istumassa  8h/pvä kurssilla voidakseni perustaa yrityksen. Kurssi oli aikas kuormittava ja tietysti töiden ohella, kera raskauden tuoman väsymyksen. Voi sitä tuskaa, kun tupakointikin oli pitänyt lopettaa. Tupakanpoltto olikin helppo lopettaa raskauden myötä, mutta kyllä sain kurssin aikana tehdä töitä, etten ratkennut. Joten kun muut meni tauoilla sinne ihanalle syöpäkäärölle, minä jäin luokkaan syömään.

Kurssi ja koe kuitenkin läpäistiin, ilman tupakkaa, ja nyt sitä sitten yritetään. Kurssilla naurettiinkin porukassa, että se oli sitten se toisiks viimenen kurssi. Sen jälkeen tulee enää konkurssi. :D

Kurssi kun oli läpästy, niin elämä helpotti kun oli vain töissä käynti. Hah! Sitten alkoi se paperisota. Minä ravasin ympäriinsä mahan kanssa setvimässä asioita ja siihen päälle omat työt ja vielä sitten lisäks kuorma-autoilut.

Firmaan tulikin sitten oma kuorma-auto vihdoin ja viimein elokuussa, ja sillä sitten joutui huristelemaan välillä, maha pystyssä edelleen :) Hauskinta koko touhussa on, että tuo kettumainen koiruus oli tietysti aina mukana, ja herätti hilpeyttä ja ihmetystä, kun ponkas ihan itse kuorma-autoon ja kun autosta poistui, niin pää ulos ikkunasta ja tilanteen seurantaa. Myös joka kerta koira hiffas, että koska on kippiaika, ja unet jäi siihen kun neiti nousi penkille istumaan ja tarkkailemaan tilannetta, ettei vaan kävis mitään. :D

Loppuraskaudesta kuorma-autoilut alkoikin olemaan vain kyydissä olemista, välillä mielenvirkistykseks ratinkin takana, mutta vähemmän. Lokakuun loppupuolella olinkin erään päivän 5h apparina, varsin tapahtumarikkailla keikoilla. Se tais olla maha-asukille tarpeeks, koska kun kotiin pääsin klo 00.30, neiti päätti aloittaa maailmaan tulon klo 3:50.

Lokakuun loppupuolella siis syntyi syöksyen elämäni aarre, "Tipolainen". Tästä "Tipolaisesta" tulee varmasti paljon kerrottua tässä blogissa, hän kun on tietysti maailman ihanin lapsi!

Toinen, joka täällä arkea piristää, on tuo kettumainen koira, joka kyllä keksii kaikenmoista. On ketterä kuin mikä ja vielä fiksukin (ainakin halutessaan).


Jaahas, josko tässä olisi jotakin alkuinfoa, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti! ;) Ehkä ensi kerralla sitten paremmat esittäytymiset. Tässä kuitenkin vielä esimakua Tipolaisesta:

154-normal.jpg